![]() | |||
|
Huoli puheeksi
Varhainen havaitseminen ja puuttuminen
Toiminnan ohjaus ja tarkkaavuuden tukeminen
Avustamisen suunnitelma
Tukikeskustelut
Toiminnallinen eriyttäminen päivähoidossa
Stressin lievitys
Haastava käyttäytyminen
Yksilöllinen autismikuntoutus - haaste työyhteisölle
Apua aikuisille
- - - -
Sivukartta
|
Aistijärjestelmän poikkeava toimintaBirgit Vuori-Metsämäki
AUNE- hankkeen kokemuksen mukaan aistijärjestelmän poikkeava toiminta on hyvin yleistä ja kuitenkin siitä puhutaan melko vähän. Aistijärjestelmän poikkeava toiminta on henkilöllä aina olemassa. On aikoja, jolloin hän selviää paremmin ja välillä on aikoja, jolloin aistijärjestelmän poikkeava toiminta aktivoituu vahvasti tai sitä esiintyy runsaasti. Aistijärjestelmän poikkeava toiminta aiheuttaa hyvin laaja-alaista, kokonaisvaltaista vaikeutta arjen toimiin. Esim. lapsi, jolla aistijärjestelmän poikkeava toiminta näkyy kehon tuntoaistin yliherkkyytenä. Arjessa vaikeus näkyy
On tärkeää selvittää, miten henkilön aistijärjestelmä toimii, havainnoida, saada lisää tietoa häneltä itseltään ja läheisiltään. Jokaiselle henkilölle on löydettävä arjen selviytymiskeinoja, jotka ovat tilanteeseen ja kyseiselle henkilölle yksilöllisesti sopivia toimintatapoja:
Henkilöä itseään on tärkeää tukea selviytymään aistipoikkeavuuksien kanssa paremmin ja tunnistamaan vaikeat tilanteet, joissa tarvitsee stressin lievitystä. Stressi ja väsymys vaikuttavat aistien toimintaan. Kun asiat ovat kohdallaan, arjen haitta saattaa olla vähäinen. Hankalina kausina taas aistijärjestelmä herkistyy, josta aiheutuu haittaa ja lisää stressiä arkeen. Stressin lievittäminen on keino selvitä ”aistivaikeuksista”. Stressiä vähennetään mm. struktuurin avulla ja erilaisilla yksilöllisillä rentoutumistuokioilla.
Haastava käyttäytyminen AUNE- hankkeen opiskelijan harjoittelutehtävänä oli toteuttaa yhden nuoren aikuisen miehen (As- piirteitä) kanssa perusaistiharjoitteita sisältävä rata. Stimulaatioradan tavoitteena oli arvioida, löytyykö jostakin toiminnasta asia, joka tuntuu henkilöstä miellyttävältä. Tavoitteena löytää asioita, joita hän pystyy itsekseen tekemään omassa asuinhuoneessaan kokiessaan olotilansa tukalaksi. Mies arvioi joka kerran jälkeen toimintoja. Rata sisälsi kehon tuntoaistiharjoitteita (8 kg painava hernepeitto päällä , samalla luonnon äänien kuuntelua), hajuaistin stimulaatiotuokio (hajupurkit), vibratorisen aistialueen osalta käytettiin värinäistuinta (auton istuimeen tarkoitettu värinäistuin) ja käsien tuntoaistin stimulaatioharjoitteita. Mies koki harjoitteet miellyttäviksi. Keskittyminen oli tuokiossa intensiivistä. Hän tuli tuokioihin aktiivisesti. Opiskelijan tekemien kertojen jälkeen mies jatkoi toimintojen tekemistä itsenäisesti. Yhden oppilaan työskentely luokassa alkoi onnistua, kun hänelle hankittiin kuulokkeet. Hän ottaa ne itse korvilleen, kun äänet luokassa häiritsevät. Naulakkopaikkaa vaihdettiin rauhalliseen kohtaan, jossa kukaan ei töni. Viereisille naulakkopaikoille otettiin rauhallisesti käyttäytyviä oppilaita. Painopeitot ovat monelle henkilölle tuoneet levollista olotilaa. Painopeittona toimivat hernepeitot (peittoja, joiden sisälle on ommeltu 8-10 kg kuvia herneitä). Niiden avulla tuetaan kehonhahmotusta. Painopeiton alla maataan tietty aika, jonka aikana voidaan kuunnella musiikkia. Kehon tuntoaistipulmiin on yksi nainen saanut avun lycrapuvusta, joka on mittatilaustyönä tehty kehoa tiiviisti myötäilevä ”apuväline”. Sen päälle puetaan normaalisti vaatteet. Kehonhahmottamisen harjoitteilla ja ”apuvälineillä” on saatu aikaan levollista olotilaa, rauhoittumista ja näiden myötä ovat arjen toiminnat tulleet sujuviksi (kotityöt, pukeminen, kulkeminen jne.). Aistijärjestelmän poikkeava toiminta voi henkilölle itselleen olla todella hämmentävää ja pelottavaa. ”Kuin koiran nenä ”, ”kuulee seinien läpi” tai ” tunnistaa puhtaista vaatteista hajun perustella kenelle vaate kuuluu” ovat havaintoja, jotka hämmentävät henkilöä ja hänen lähi-ihmisiään. Voi olla, että henkilö ei näistä kerro toisille, koska ”ne kuulostavat niin hulluilta”. Tämä aiheuttaa stressiä, pelkoja ”tulenko hulluksi”, jotka puolestaan lisäävät aistijärjestelmän poikkeavaa toimintaa. Tukikeskustelut ovat koulupuolella olleet luonteva tilaisuus keskustella näistä ja hakea apuja arkeen. Vaikeasti autististen ja kehitysvammaisten henkilöiden kohdalla on aistien poikkeava toiminta yksi haastavan ja aggressiivisen käyttäytymisen syistä. Aistien herkkyys on myös toisille keino selvitä ikävistä tilanteista. Esimerkiksi vessassa käyminen saattaa helpottua tilanteissa, joissa peitetään ikäviä, toimintaa rajoittavia hajuja mukavalla hajulla. Toisille on tietyt toiminnat ja aistimukset miellyttäviä ja niiden avulla saa vähennettyä henkistä kuormitusta. Aistijärjestelmän poikkeava toiminta tulee yhä tarkemmin huomioida autismin kirjon henkilöiden kuntoutuksessa, myös aikuisten henkilöiden kuntoutuksessa. » Alkuun | ||