Toiminnallinen eriyttäminen päivähoidossa

Birgit Vuori-Metsämäki, Pilvi-Maria Valle

Toiminnallinen eriyttäminen on mahdollisuus autismin kirjon lapselle oppia mm. sosiaalisia taitoja ja vuorovaikutustaitoja. Niiden harjoittelemiseen tarvitaan pienempiä ryhmiä ja tilanteita, joissa voidaan heille vaikeaa taitoa harjoitella. Kun taito on harjaantunut pienessä ryhmässä, siirretään opittua taitoa vaativampiin tilanteisiin. AUNE- hankkeen toimintatapana on ollut ottaa asiakastyössä esiin tulleita teemoja ja kehittää niitä eteenpäin yhdessä arjen toimijoiden kanssa. Koulupuolella sosiaalisten taitojen oppimista toteutettiin mm. harjoittelemalla, tukikeskusteluilla jne. Sosiaaliset taidot Apua arkeen Toiminnallinen eriyttäminen oli koulutusaiheena. Tekstit perustuvat koulutustilaisuuksiin ja niihin liittyviin materiaaleihin.

Toiminnallinen eriyttäminen on hyödyllistä kaikille lapsille, myös osaaville ja taitaville. Joskus hiljainen ja taitava lapsi saattaakin jäädä liian vähälle huomiolle huomion keskittyessä enemmän tukea tarvitseviin lapsiin. Toiminnallisen eriyttämisen pienryhmissä on yleensä ollut kahdesta kolmeen lasta. Tuokiot suunnitellaan yksilöllisesti ja ne lähtevät lapsen tarpeista käsin. Lasten tarpeista ja ryhmästä riippuen ryhmän kaikki lapset voivat olla erityistä tukea tarvitsevia, mutta mukana voi myös hyvin olla taitavia ja osaavia lapsia. Tärkeintä on, että ryhmä toimii, lapsi saa onnistumisen kokemuksia ja kehittyy taidossaan.

Eriyttämisen tarve on suuri

AUNE-hankkeelle tulleiden palautteiden mukaan lapset ja heidän tarpeensa ovat erilaisia kuin aiemmin. Lapsilla on diagnooseja, on perheen ja ammattilaisten näkökulmasta huolta aiheuttavaa käyttäytymistä: puheen ymmärtämisen ja tuottamisen vaikeutta, laaja-alaisia neurologisia vaikeuksia, toiminnan ohjaamisen ja tarkkaavuuden häiriöitä.

Kuitenkin arjessa on yllättävän paljon tilanteita ja rutiineja toiminnoissa, jotka ovat jatkuneet pitkään. On aamupiiri, on tapa ruokailla ja ulkoilla jne. jotka toimivat hyvin edelleen joidenkin lasten kohdalla, mutta yhä enemmän on lapsia, joiden kohdalla nämä eivät toimi.

Keskustelua on käyty päivähoidon henkilöiden kokoontumisissa siitä, että lapset, joilla on käyttäytymisen hallinnan vaikeutta, tarvitsevat ympärilleen struktuuria, rakennetta, joka tukee heidän käyttäytymistään. Näille lapsille vaikeita tilanteita ovat mm. ulkoilu ja vapaa leikki, joissa ei ole selvää rakennetta kuten muissa tuokioissa. Normaalisti on tärkeää lapsille saada olla vapaasti ja liikkua paljon sekä hakeutua itseohjautuvasti erilaisiin toimintoihin. Mutta on lapsia, jotka ”villiintyvät” tällaisissa tilanteissa: vauhti kasvaa, toiminnasta toiseen siirrytään impulsiivisesti, tulee ”ylikäyttäytymistä” (kovaa huutoa, rajuutta, johon on pakko puuttua) ja negatiivista käyttäytymistä (heitetään hiekkaa, tönitään, suuttumista, itkua jne.).

Näiden lasten kohdalla lähti ajatus eriyttämisen tarpeesta.

Eriytetyt tuokiot ovat keino

• luoda struktuuria : napakoita tuokioita, joiden avulla lapsi saa olotilansa ja käyttäytymisensä hallintaan
• mahdollisuus arvioida lasten taitoja, joka ei aina onnistu isossa lapsiryhmässä
• saada harjoituskertoja, toistomahdollisuuksia lisää silloin, kun isot ryhmätilanteet eivät riitä esim. saksien käytön harjoittelemiseen
• saada joillekin tavoitteille ”helpompia harjoittelutilanteita” kuin mitä isot lapsiryhmät ovat esim. sosiaalinen käyttäytyminen pelitilanteessa : pienessä ryhmässä on helpompi oppia sietämään turhautumista, kun noppapelissä jollekin muulle tulee ”kuutonen” tai että saa vähemmän muistipelissä pareja kuin joku muu.

AUNE- hankkeen yhteistyökumppaniksi tässä toiminnallisen eriyttämisen- asiassa lähti Lensun päiväkodin Nallet- tiimi.

Kokemuksia eriyttämisestä (Lensun päiväkoti)

Käytännössä eriyttäminen ei ole uusi asia vaan kuuluu päivähoidon normaaliin arkeen. Tavoitteena oli arvioida, miten hyvin eriyttämisellä voidaan tukea erityistä tukea tarvitsevien lasten taitojen kehittymistä.

Raumalla Lensun päiväkodin Nallet ryhmä kokeili arjessa toiminnallista eriyttämistä syksystä 2006 lähtien yhteistyössä AUNE-hankkeen kanssa. Toiminnallisen eriyttämisen kokeiluun osallistui ryhmän koko henkilökunta: kaksi lastentarhanopettajaa, lastenhoitaja ja avustaja.

Tavoitteena oli, että jokainen lapsi pääsisi pienryhmätuokioon ainakin kerran. Etusijalla olivat tietenkin ne lapset, jotka tarvitsevat taidoissaan kehittymistä ja joiden voidaan katsoa hyötyvän tuokioista eniten.

AUNE- hankkeen opiskelija avusti strukturoitujen tehtävien tekemisessä, koska havainnot lapsista tukivat ajatusta, että he hyötyisivät strukturoimisesta toimintansa ja käyttäytymisensä jäsentämiseksi.

Käytäntö:

• kaikki tiimin jäsenet osallistuivat vuorollaan eriytettyjen tuokioiden pitämiseen
• jokaisella oli oma lapsiryhmänsä, johon kuului 2-3 lasta
• ryhmää vetää aina sama henkilö, jolloin tietää, mihin jäätiin, mitä tehtiin viimeksi
• sama ryhmä kokoontuu useampia kertoja, määrittely tekee se henkilö, joka vetää ryhmää
• tuokion kesto noin 20-30 minuuttia
• tuokioita kaksi kertaa päivässä (ennen aamutuokiota ja päivälevon jälkeen)
• lasten HOPS:sta tavoitteet, joiden pohjalta muotoutuvat ryhmät ja ne lapset, jotka pääsevät aluksi mukaan, lähdetään lasten yksilöllisistä tarpeista
• sisältönä hyväksi havaittua päivähoidon ohjelmaa (esikoulutehtäviä, askarteluja yms.) näitä tuokioita varten ei ole tarvetta suunnitella mitään uutta
• jokainen tiimistä piti kirjaa lasten osallistumisesta ja suoriutumisesta.
• tavoitteena oli järjestää tuokiot olemassa olevissa olosuhteissa: tiloissa, henkilökuntaresurssilla, lapsijoukolla, välineillä, osaamisella
• tuokioita varten oman osaston tilasta eriytettiin pieni toimintatila matalalla hyllyllä tätä varten

Toteutumisen arvioiminen, kokemukset
Henkilökunnan vaihtuvuudesta ja poissaoloista johtuen ryhmiä ei pidetty niin usein kuin alussa oli tavoitteena. Toiminnallisen eriyttämisen tuokioita pidettiin aina, kun oli mahdollista ja yhteensä niitä kertyi 101. Jokainen tiimiläinen veti ryhmiä jonkin verran. Vaikka tuokiot jäivät vähäisemmiksi kuin suunniteltiin, niin jo niistä saadut kokemukset ovat olleet hyvin positiivisia ja henkilökunnan jäsenet ovat innokkaita jatkamaan toiminnallista eriyttämistä, kehittämään sitä ja saamaan sen osaksi arkikäytäntöjä.

Toiminnallisen eriyttämisen tuokioita tulisi pitää säännöllisesti ja niin usein kuin siihen on mahdollisuus. Parasta olisi, jos tuokiota pystyttäisiin pitämään päivittäin pari. Tavoitteena on, että toiminnallisten eriyttämisen tuokiot tulisivat itsestään selväksi osaksi päiväkodin toimintoja ja arkea kuten esim. nukkuminen, syöminen, ulkoilu jne.

Tuokioita pidettiin pääasiassa pienessä tuokioita varten tarkoitetussa nurkkauksessa ja lisäksi ”pikkukeittiössä”, liikuntasalissa ja ryhmätilassa muiden ollessa ulkona. Jatkossa, kun tuokiota pidetään samassa tilassa toisten lasten kanssa, olisi hyvä olla muun tilan ja nurkkauksen toisistaan kunnolla erottava sermi tai näköeste.

Lasten taitojen arvioiminen onnistuu eritetyissä tuokioissa hyvin. Oli yllätyksiä, miten joku taito onkin lapselle heikko tai toisaalta myönteinen yllätys, miten joku lapsi osasikin jotakin, minkä alun perin luultiin olevan lapselle vaikea. Lasten taidoista kirjatut tiedot ovat hyvä pohja muulle arvioimiselle (HOPS:n toteutumisen arvioiminen). Muutamienkin kertojen jälkeen lasten taitojen on todettu vahvistuneen ja kehittyneen. Lapset kokivat eriyttämisryhmät myönteisinä: ulkoa tultiin juoksujalkaa, he ovat pitäneet ryhmätuokioista ja odottaneet niitä. Pienryhmien tekemisistä oltiin kiinnostuneita.

Hyväksi ajaksi toiminnalliseen eriyttämiseen on osoittautunut aika, jolloin lapsiryhmä on ulkona. Tällöin lapset, jotka kuuluvat ryhmään, on huudettu sisälle hieman ennen muita. Muita mahdollisia toiminnallisen eriyttämisen aikoja päiväkodissa voivat olla esim. heti aamulla, nukkumaanmenon aika tai mikä tahansa aika, joka kunkin päiväkodin ohjelmaan parhaiten sopii. Tärkeää työskentelylle on tiimin sitoutuminen työhönsä ja yhteen hiileen puhaltaminen. Koko tiimin osallistuminen eriyttämistuokioiden pitämiseen oli hyvä kokemus.

Tuokioiden sisältö

Toiminnallisen eriyttämisen tuokioiden sisältö vaihtelee lapsen tarpeista käsin. Tuokioissa voidaan käyttää valmiita materiaaleja ja kokonaisuuksia (esimerkiksi Sherborne, vuorovaikutusleikki, psykomotoriikka, katso tarkemmin esittelyt lopusta). Yhtä hyvin tuokiot toteutuvat niillä arkisilla materiaaleilla, joita päiväkodin hyllyistä, mapeista ja henkilökunnan osaamisesta ja ammattitaidosta löytyy.

Lensun päiväkodissa toiminnallisen eriyttämisen tuokiossa on harjoiteltu muun muassa:

• suujumppaa
• kielellistä ilmaisua
• kynän- ja saksien käyttöä sekä muita kädentaitoja
• muotojen ja värien tunnistamista
• sosiaalisia taitoja
• osa koritehtävinä, osa paperitehtävinä

Lensun päiväkodin ryhmä laajensi toiminnallista eriyttämistä koskemaan myös ruokailutilanteita. Kuusi lasta eriytettiin ruokailemaan toiseen huoneeseen lastentarhaopettajan kanssa, jolloin he kykenivät keskittymään itse syömiseen ja harjoittelemaan taitojaan siellä. Koska ruokailussa oleva ryhmä oli pienempi, muodostui tilanteesta kokonaisuudessaan rauhallisempi. Se vähensi myös lasten yleistä levottomuutta päivän aikana. Ruokailun jälkeen ryhmä meni hieman aikaisemmin unihuoneeseen ja he olivat jo sängyissä, kun loput lapsiryhmästä tulivat. Myös tämä auttoi konfliktitilanteiden ja lasten rauhattomuuden vähentämisessä.

AUNE-yhteenvetona:
Lensun päiväkodin kokemus oli myönteinen. AUNE- hankkeen, autismin kirjon lasten ja myös muiden erityistä tukea tarvitsevien lasten näkökulmasta asia on tärkeä.

Erilaisia ja erityisiä tarpeita on ja tämä toiminnallisen eriyttämisen tapa on yksi keino vastata näihin tarpeisiin. Lensun Nallet-tiimin kokeilussa oli myönteistä se, että haettiin tapaa tukea lapsia ”tässä ja nyt”, ”olemassa olevissa puitteissa ja rakenteissa”.

Tiimin työskentelystä saadut kokemukset rohkaisevat viemään tätä vahvemmin eteenpäin.

Sherborne-menetelmä

Kokemuksiaan esitteli kevään 2007 koulutustilaisuudessa Marita Sampolahti, kiertävä erityislastentarhanopettaja, Pori.

SHERBORNE-MENETELMÄ (=liikunnallinen lapsen kokonaiskehitystä tukeva menetelmä)

Sherborne -menetelmä perustuu Rudolf Labanin (1879-1958) liikeanalyysiteoriaan. Varsinaisten motoristen taitoharjoitusten lisäksi menetelmässä pyritään liikunnan keinoin tukemaan lapsen vuorovaikutustaitojen ja aktiivisuuden säätelyn kehittymistä. Kokonaisvaltaisuus näkyy tavoitteissa, sisällön valinnassa ja didaktisissa ratkaisuissa. Tavoitteet ovat erilaiset riippuen siitä, onko lapsella esimerkiksi lieviä oppimisvaikeuksia vai vaikea liikunta- tai kehitysvamma.

Lähtökohtana on kaksi perustarvetta:

1. lapsen on pystyttävä tuntemaan kehonsa niin, että voi tuntea olevansa siinä kotonaan (kehon hallinta)
2. lapsella täytyy olla mahdollisuus ihmissuhteiden hallintaan = suhde omaan itseen - suhde toiseen ihmiseen

Sherborne -liikunnan tavoitteena on:

• auttaa lasta toimimaan hallitusti niin, että hän oppii erottelemaan ja yhdistelemään aistihavaintoja
• auttaa lasta kehittymään niin, että hän hakee itseohjautuvasti tarvitsemiaan kokemuksia
• luoda turvallisia toimintatilanteita vahvan itsetunnon kehittämiseksi
• luoda tilanteita, joissa lapsi voi kehittää sosiaalisia taitojaan
• edistää lapsen oppimisvalmiuksia ja kykyä toimia vuorovaikutustilanteissa

Lähteet:
Sherborne –menetelmä lasten liikunnassa, mikä on Sherborne-menetelmä? Kaisu Laasonen. Joensuun yliopiston täydennyskoulutuskeskus / Verkka-projekti.

http://erkka.varkaus.fi/sivut/sherborne.htm

Theraplay

Kokemuksiaan esitteli kevään 2007 koulutuksessa Eija Järvenpää (kiertävä erityislastentarhanopettaja, Ulvila)

THERAPLAY (=vuorovaikutusleikki)

Theraplay-terapia on vuorovaikutuksellinen, leikkisä lyhytterapia joka pyrkii vahvistamaan lapsen ja tämän hoitajan välistä kiintymyssuhdetta, lapsen tervettä itsetuntoa ja kykyjä toimia sosiaalisissa suhteissa. Theraplay-hoidossa pyritään aktiivisesti mallintamaan samanlaista aktiivista ja läheistä vuorovaikutusta, joka syntyy luonnostaan pienen vauvan ja vanhemman välisessä terveessä suhteessa. Tämän suhteen keskeinen sisältö on välittää lapselle kokemus merkityksellisyydestä, arvokkuudesta ja rakastettuna olemisesta. Tähän pyritään siten, että aikuinen jäsentää ja johtaa vahvasti vuorovaikutuksen kulkua lapsen sanattomia viestejä ja aloitteita mahdollisimman paljon hyväksi käyttäen. Kontaktia luodaan fyysisen läheisyyden ja hoivan kautta tarjoten lapselle mielihyvän kokemuksia ja viestittäen kehon merkityksellisyyttä.

Terapeutin keskeinen tehtävä on säilyttää jatkuva emotionaalinen yhteys lapseen siten, että lapsi saa uudenlaisen kokemuksen itsestään ymmärrettynä ja hyväksyttynä myös sanattomien viestien tasolla. Yhteys rakennetaan iloisen ja yllätyksellisen leikkisyyden avulla. Oleellista on myös tarjota lapselle kokemuksia onnistumisesta ja omien rajojen ylittämisestä ja lapsen tervettä itsetuntoa vahvistetaan riittävällä haasteellisuudella.

• Theraplay – terapeutti tai theraplay työntekijä nimikettä voi käyttää vain henkilö, joka on suorittanut USA:n Theraplay-Instituutin hyväksymän koulutusohjelman. Suomessa tätä koulutusohjelmaa tarjoaa Suomen Theraplay – yhdistys ry ja sen hyväksymät kouluttajat.
• Vuorovaikutusleikkitermiä voi käyttää henkilö, joka on osallistunut muutaman päivän kestävälle peruskurssille.
• Theraplayn ideoita voi käyttää jokapäiväisessä hoitotyössä esim. voidehoiva, katsekontakti, leikki.

Lähteet:
Suomen Theraplay-yhdistys ry.
http://www.theraplay.fi/index.php

TONTUN AARREARKKU

Kokemuksiaan esitteli kevään 2007 koulutuksessa Suvi Hippi (kiertävä erityislastentarhanopettaja Nakkila, Harjavalta, Pomarkku, Noormarkku)

TONTUN AARREARKKU

Ohjelma koostuu vaiheittain vaikeutuvista liikunta-, tanssi- ja musiikkiharjoituksista, jotka on yhdistetty juonelliseen kokonaisuuteen. Ohjelman tavoitteina on parantaa tahdonalaisten liikkeiden suorittamista sekä kehittää lapsen tarkkaavuutta, kykyä suunnitella ja ohjata omaa toimintaansa. Ohjelma soveltuu käytettäväksi päiväkoti-ikäisten lasten kanssa, 6-10- vuotiaiden lievästi tai keskiasteisesti kehitysvammaisten lasten kanssa. Tontun aarrearkkumateriaalia voi tilata Kehitysvammaliitosta ja se järjestää myös koulutuksia materiaaliin liittyen.

Lähde: Kehitysvammaliitto

PSYKOMOTORIIKKA

Kokemuksiaan kerhotoiminnastaan kevään 2007 koulutuksessa esittelivät Sanna Taimi ja Marja Saine (kiertävät erityislastentarhanopettajat, Pori)

PSYKOMOTORIIKKA

Psykomotoriikka käsitettä voidaan käyttää, esim.

1. psykomotorisesta kehityksestä viittaamaan psyykkisen ja motorisen kehityksen yhteenkuuluvuuteen
2. psykomotorisesta harjaannuttamisesta
3. kuvaamaan erityistä psykomotoriikan menetelmää.

Psykomotoriikka on näkemys ihmisen kehityksestä ja sen edistämisestä ja liikuntaa käytetään siinä kehitysprosessin käynnistäjänä ja tukena (Zimmer 2001 )

• Kehokokemus
• Materiaalikokemus
• Sosiaalinen kokemus

Psykomotoriikassa on kysymys kehon ja mielen yhteydestä. Tavoitteena on edistää ja tukea liikunnan avulla kokonaisvaltaisesti yksilön fyysismotorista, sosioemotionaalista ja kognitiivista kehitystä. Liikunta nähdään tietoisena ja tavoitteellisena laaja-alaisen kehityksen ja toiminnan sekä terveyden edistämisen ja tukemisen välineenä. Liikunnassa on keskeistä ilo, luovuus ja elämyksellisyys. Jokaisella on mahdollisuus osallistua ja onnistua.

Havainnoimalla, yhdessä liikkumalla ja oppimalla kehittyvät itsetuntemus, vuorovaikutustaidot ja käsitys ympäristöstä. Monipuoliset havainto(senso)motoriset harjoitteet, liikuntaleikit ja - pelit, tanssi- ja musiikkiharjoitukset, pantomiimi- ja sirkustaitoharjoitteet sekä erilaisilla välineillä (esim. trampoliini, keinut, pedalo jne) tapahtuvat harjoitteet muodostavat keskeisen sisällön. Harjoitteita voidaan toteuttaa erilaisissa ympäristöissä esim. sisätiloissa, luonnossa, vedessä jne.

Psykomotorinen harjoittelu sopii kaikille, mutta siitä hyötyvät eniten erityistä tukea tarvitsevat henkilöt lapsista vanhuksiin.

Lähteet:
Suomen psykomotoriikkayhdistys ry.
http://www.psykomotoriikka.info