Yla

Perheiden tukeminen

Päivi Ylikoski


Perheet voivat saada tukea lapsen kasvatukseen ja kuntoutukseen hoidosta vastaavalta taholta ja oman kunnan sosiaalitoimelta. Kodinhoitoapu, perhetyöntekijän tai kuntoutusohjaajan käynnit sekä lapsen tilapäishoidon järjestäminen ovat keinoja tukea perheiden jaksamista. Monet ovat kertoneet, että ovat saaneet eniten tukea keskusteluista samanlaisessa tilanteessa olevien perheiden kanssa. Tähän on mahdollisuus esimerkiksi sopeutumisvalmennuskursseilla, vertaisperheen kanssa, vanhempainryhmissä tai erilaisten yhdistysten kautta.

Autismin kirjon henkiöiden vaikean käyttäytymisen osalta on keskeistä perheen tukeminen arjessa. Arkista apua käyttäytymiseen liittyvissä ongelmissa autismin kirjon henkilöillä ovat esim. struktuurit, jotka ennaltaehkäisevät käyttäytymisongelmia, puhetta tukevat ja korvaavat kommunikaatiokeinot, aistiharjoitteet, sosiaalisten taitojen harjoitteleminen, tukihenkilöt ja tilapäishoitopalvelut. Kuntoutusohjaajan käynnit auttavat perhettä arkielämän pulmissa, kuntoutuksen suunnittelussa ja palveluiden löytämisessä.