Yla

Miksi sosiaalisia taitoja pitää harjoitella?


Kuva: Petri Ekroth

Ekaluokkalainen Matti halusi kovasti saada kavereita koulusta. Välitunnilla hän tarrautui toisten poikien vaatteisiin eikä päästänyt heitä juoksemaan omiin leikkeihinsä.

  • Autismikirjon häiriöiden ydinongelmana on puutteellinen kyky sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Myös muihin kehitysviivästymiin ja neurologisiin erityisvaikeuksiin liittyy sosiaalisten taitojen puutteita.
  • Pulmat tulevat monesti esiin jo päiväkoti-iässä.
  • Sosiaaliset taidot eivät kehity itsestään, vaan niiden kuntouttamiseksi tarvitaan tietoista harjoittelua. Harjoittelua vaativia taitoja ovat esimerkiksi yhteisen leikin aloittaminen sekä jatkaminen ja muiden lasten toiveiden ja aloitteiden huomioon ottaminen.
  • Lapsen kiinnostus ikätovereihin voi herätä tavallista myöhemmin, esimerkiksi vasta murrosiässä. Silloin kontaktien luomiseen tarvitaan enemmän taitoja kuin pikkulapsena.
  • Tilaisuuksia ja tukea sosiaalisten taitojen harjoitteluun on tarjottava pienestä pitäen. Esimerkiksi kavereiden kutsuminen kotiin ja lapsen kannalta helpon ohjelman valitseminen näihin vierailuihin auttaa harjoittelemaan sosiaalisia taitoja.

As-lasten koulunkäynti onnistuu usein oppiaineissa menestymisen näkökulmasta arvioituna hyvin. Välitunneilla ja ryhmätilanteissa saattaa kuitenkin olla suuria vaikeuksia, jopa siinä määrin, että lapsen koko koulunkäynnin mielekkyys kärsii. Näiden lasten kanssa juuri nämä asiat vaativat henkilökohtaista opetuksen järjestämisen suunnittelua ja erityistä harjoittelua.

Usein vaikeudet ammattiopinnoissa ja työpaikan saamisessa liittyvät puutteellisiin sosiaalisiin taitoihin. Pelkkä työtehtävien hallitseminen ei työelämässä riitä, vaan työntekijältä vaaditaan myös vuorovaikutustaitoja sekä työtovereiden että asiakkaiden kanssa.

Myönteinen vuorovaikutus ikätovereiden kanssa tuo sisältöä lapsen elämään ja auttaa häntä kehittymään esimerkiksi omatoimisuustaidoissa. Yhteiset leikit toisten lasten kanssa ovat tärkeitä myös kielellisen ja motoriikan kehityksen kannalta.