Yla

Miten sosiaalisia taitoja harjoitellaan?

Sosiaalisten taitojen harjoittelu on suunniteltava jokaiselle tukea tarvitsevalle lapselle yksilöllisesti. Tavoitteet ja keinot kirjataan päivähoidossa varhaiskasvatuksen suunnitelmaan ja koulussa hojks:iin.

Mihin vaikutetaan?

  • Suoraan lapsen käyttäytymiseen.
  • Käyttäytymisen taustalla olevaan tietoon, ajatteluun ja taitoihin.
  • Ryhmän toimintaan ja sosiaaliseen rakenteeseen.
  • Eri ikäkausina tarvittavat taidot ja tilanteet ovat erilaisia.
  • Kaikkia hankalia asioita ei pystytä muuttamaan samalla kertaa, mutta pieniä tavoitteita voidaan saavuttaa vähitellen.

Sosiaalisten taitojen harjoittelussa on hyvä pitää mielessä pienten askelten periaate. Sosiaalisilta taidoiltaan heikolle nuorelle ei kannata suoraan ehdottaa, että mene harrastuksiin ja hanki ystäviä. Parempi tapa olisi miettiä, mikä olisi hänen tilanteeseensa sopiva pieni askel, jossa hän voisi mahdollisesti tuettuna onnistua. Kannattaa miettiä myös, mikä taito juuri lapsen tilanteessa olisi tärkein oppia.