Yla

Toiminnallinen eriyttäminen päivähoidossa

Lapset, joilla on kehitysviivästymää tai sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmia, kehittyvät leikkitaidoissaan ja sosiaalisissa taidoissa useimmiten muita hitaammin. Heille leikin valinta ja vapaat leikkitilanteet voivat olla liian vaativia toimintoja. Tarvitaan toiminnallista eriyttämistä, jossa otetaan huomioon lapsen tuen tarve. Leikin vaihtoehdot ovat aikuisen valitsemia ja ne ovat kuvallisesti esillä, aikuinen myös ohjaa leikin ja leikkikaverin valintaa. Päiväkodissa voidaan myös miettiä aikuisen ohjaamia pienryhmiä leikin harjoittelemiseksi. Monissa päiväkodeissa on saatu hyviä kokemuksia vuorovaikutusleikkiryhmistä, joita ohjaavat esim. erityislastentarhanopettaja ja ryhmän oma työntekijä yhdessä. Näissä ryhmissä on etukäteen suunniteltu ohjelma ja mukaan valitaan lapsia, jotka tarvitsevat harjoitusta sosiaalisissa taidoissaan.

Pienten ja sosiaalisilta taidoiltaan heikkojen lasten kanssa edetään pienin askelin.

  1. Lapsi voi toimia ohjatusti tai leikkiä omaa leikkiään toisen rinnalla. Ennen yksilöohjausta tarvinnut lapsi tuodaan samaan tilaan toisten kanssa. Tämä vaihe voi olla meneillään esimerkiksi seitsenvuotiaalla, joka aikaisemmin on kokenut toiset lapset liian häiritsevinä.
  2. Lapsi toimii ohjatusti yhden, sopivan kaverin kanssa. Aikuinen ohjaa ja luo struktuuria leikkiin. Sopiva kaveri voi myös luoda leikille juonta ja auttaa erityislasta suuntaamaan tarkkaavaisuuttaan.
  3. Kun harjoitellaan lapselle hankalia sosiaalisia taitoja, ei harjoitella samaan aikaan muita vaikeita asioita. Sen sijaan valitaan lapselle helppo ja mielekäs, alkuun hyvin jäsennelty tehtävä.
  4. Aikuisen ohjaus on aluksi aktiivista. Ohjaajan pitää kuitenkin seurata tilanteita tarkasti, ja väistyä vähitellen taka-alalle niissä asioissa, joissa lapset alkavat pärjätä keskenään. Tavoitteena on luoda lapsille yhteinen oppimistilanne, jossa aikuinen on tukena vain tarvittaessa, mutta ei toimi esimerkiksi välittäjänä lasten vuorovaikutuksessa.
  5. Draama, sadut ja tarinat ovat lapselle luontaisia tapoja käydä sosiaalisia tilanteita läpi aikuisen kanssa.

Katso myös toiminnallinen eriyttäminen päivähoidossa, johon on kirjattu hankeaikaisia kokemuksia.