Satakunnan kehitysvammahuollon historiaa

Porin Hoivakoti avasi ovensa 26.1.1956, jolloin tarjolla oli 80 hoitopaikkaa. Tuota päivää pidetään Antinkartanon toiminnan alkuna. Nimi Antinkartano otettiin käyttöön kuitenkin vasta 1968. Nimi on lainattu hoivakodin perustajalta, rovasti Antti Perheentuvalta.

Suurin osa ensimmäisistä Hoivakodin asukkaista oli lapsia, huollettavien keski-ikä oli noin 10 vuotta. Laki kielsi laitoksia ottamasta huollettavaksi yli 16-vuotiaita muuten kuin poikkeustapauksissa.

Ulvilassa osastot aloittivat vuonna 1956 Ulvilan kunnan vanhassa kunnalliskodissa ja kulkutautisairaalassa. Ulvilan tilojen kautta hoivakoti sai käyttöönsä 80 lisäpaikkaa.

Alun perin Antinkartanolla viljeltiin maata ja hoidettiin karjaa. Maataloustyöt jäivät kuitenkin ajan myötä pois päiväjärjestyksestä. Ne loppuivat kokonaan 1980-luvulla, kun puutarhanhoitokin lopetettiin.




Koulutusta Antinkartanolla on tarjottu heti hoivakodin perustamisesta alkaen. 1970-luvulla alettiin kouluttaa harjaantumisopettajia ja sen seurauksena alkoi myös järjestelmällinen opetuksen sisällön ja menetelmien kehittäminen.

Ensimmäinen työosasto perustettiin Antinkartanolle vuonna 1964, koska huomattiin, että aikuiset kaipaavat erilaista toimintaa kuin lapset. Aikuiset pääsivät tekemään töitä ja lapset jäivät lastentarhaan.

  • Perhehuolto alkoi 1961

  • Avohuolto aloitettiin 1970-luvulla

  • 1973 Kokeiltiin Satakunnassa tukiasumistoimintaa, joka vakiintui 1979.

  • 1974 Antinkartano siirtyi Antinkartanon kuntainliitolle Porin Diakonialaitokselta.

  • 1978 perustettiin Satakunnan erityishuoltopiirin kuntainliitto. Samana vuonna tuli voimaan laki kehitysvammaistan erityishuollosta.

  • 2009 Satakunnan erityishuoltopiiri ja Satakunnan sairaanhoitopiiri yhdistyvät. Erityishuoltopiirin toiminnot jatkavat toimintaansa Satakunnan sairaanhoitopiirin sosiaalipalvelujen taseyksikkönä.


Perinteisellä laskiaisajelulla 60-luvulla Hiihtokilpailuja pidettiin joka vuosi

Lähde (kuvat ja teksti):
Kohti tasa-arvoa -piirteitä Satakunnan erityishuollon 40-vuotistaipaleelta